Edellisestä kirjoituksesta onkin näköjään vierähtänyt lähes vuosi. Muutimme viime kesänä ja oikean taloprojektin lisäksi ei ole riittänyt virtaa tehdä näitä pienempiä. Tyttäreni on kuitenkin leikkinyt ahkerasti nukkekodillani ja innostunut Sylvanian family leluista (entisistä Pikkaraisista). Lupasin, että ostaisin hänelle perheen ja talon, mutta kun pääsimme kauppaan - hän purskahti itkuun. Talot olivat muovisia ja eihän kukaan halua asua muovitalossa! Niinpä aloimme rakentaa hänelle omaa leikkitaloa.

 

1246435488_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Oma taloni on tehty 10mm vanerista, tähän käytin 9mm vaneria, kun 10 millistä ei ollut varastossa. Se oli virhe. Jouduin lopulta liimaamaan rungon kasaan ja se oli painajaismaista. Aina joku kulma repsotti tai valui vinoon. Minulla kun ei ole kunnon työkaluja tämmöisten liimausten tekemiseen.

1246435518_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kaikesta kuitenkin selvittiin. Parin päivän päästä päästiin jo tapettien ja lattiamateriaalien kimppuun. Ostin taloon vain tapetit ja vanerit, kaikki muu on kierrätetty omista nukkekotitavaroistani ikkunoita myöten.

1246435476_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Äiti koira on päässyt jo siivoamaan lastenhuonetta.

1246435495_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Eipä vaan taida tietää, että tyttärensä hyppii sillä välin vastapedatulla sängyllä!

1246435509_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Talon kokonaiskorkeudeksi tuli noin 32 senttimetriä. En tehnyt tätä minkään mittakaavan mukaan, vaan ihan mutu tuntumalla. Huonekorkeudeksi tuli 15cm ja leveyttä jokaisella huoneella on noin 18cm. Ikkunat tehtiin taloon viimeiseksi (taloon ei pitänyt ensin tulla ikkunoita, mutta lopulta ne oli tyttäreni mielestä PAKKO saada siihen) ja siitä johtuen tuo ylempi on liian alhaalla. En viitsinyt alkaa purkamaan koko hökötystä kun porasin ensimmäsen reiän väärin - ja eipä tuo leikkimistä haittaa. Itseäni vaan harmittaa. Muutamia listoja puuttuu vielä ja oven reikien reunat pitää viimeistellä. Listojen laittaminen tuntuu olevan se vaikein osuus. Niin oikeissa taloissa kuin nukkekodeissakin ;D